Suunta suosittelee/virallisesti perseestä
 

Suunta suosittelee

1. Lordi Euroviisuihin - Kerrankin hyvä valinta Suomen ehdokkaaksi. Kukkahattutätien on turha valittaa Suomi-kuvan pilaamisesta: totuuden nimessä on myönnettävä että näytämme paljon enemmän Lordilta kuin italiaksi laulavalta Tomi Metsäkedolta. Onneksi.

2. Kevät - Kevät on ihan mukavaa aikaa, koska se on vähemmän talvi kuin talvi itse, monellakin tavalla. Tietenkään se ei vielä ole niin kesä kuin se varsinainen kesä on, mutta eiköhän sinnekin jossain vaiheessa päästä. Yöllä saisi kyllä yhä olla pimeää.

3. Deadwood ja Shield - Tositelevision aikakaudella on syytä kehua sitä, että televisioon jaksetaan yhä ostaa laadukasta ja hyvin kirjoitettua draamaa. Jostain syystä asialla tuntuu olevan nyt pääasiassa Nelonen, joka on myös suurin pahantekijä sen tositeeveen suhteen. Go figure. Ainakin Maikkarin suhteen olen antanut periksi jo aikoja sitten.

Virallisesti perseestä

1. Laiskuus - Kai se on ihmisellä sisäänrakennettuna, mutta kyllä riittäisi vähempikin. Sitä välillä joutuu ihan hämmästelemään miten vähän voi saada päivässä aikaan; se on suorastaan anti-stahanovilaista.

2. Iltapäivälehdet - Ketä ihmettä kiinnostaa, kenelle Matti Vanhanen lähettää tekstiviestejä? Niin se vaan näköjään on, että vaikka pääministeriksi valittaisiin Suomen tylsin mies, niin silti keltainen lehdistö juoksisi kieli vyön alla sen perässä ihan vaan kaiken varalta. Ja minä kun luulin, että globaalin tiedonvälityksen aikakaudella lehdet voivat valita kirjoittamansa jutut ihan kaikista maailman uutisista…

3. Sisällissota - Ikävä asiaintila, joka toteutuu silloin kun aseelliset ryhmittymät taistelevat vallasta valtion sisällä ja tappavat vaikkapa kymmeniä ihmisiä päivässä tämän takia. Tällaista ei tietenkään tapahdu esimerkiksi Persianlahden alueella, mutta jos tapahtuisi, niin se voisi seurata esimerkiksi huonosti suunnitellusta, laittomasta valloitussodasta.

© Tuomas Värjö

 
© 2006 Kulttuuriyhdistys Suunta ry