Huikean suosion saavuttanut Gatuteatern Sittis päätti nyt viimeinkin paljastaa salamyhkäisyyden verhoa viime vappua reunustaneiden tapahtumien ympäriltä ja kertoa täällä nyt kaikelle kansalle kaiken (mitä vain muistamme). Tosin tarkempia yksityiskohtia saa aina ostettua rahalla tai tarkemmin erittelemättömillä hyödykkeillä :)

Edellisenä vuonna aloitettua katuteatteriperinnettä olimme luonnollisestikin täysin pakotettuja jatkamaan, ihmiset suorastaan vaativat sitä (ja myös jatkamista). Viimevuotisen iloisen ruotsinkielisen näytelmämme Glada finska vappen:in (josta nyt ei sen enempää tarvitse mainitakaan. Pari kuvaa siitä löytyy galleriasta, mutta juoni ei niistä onneksi selviä) jatkoksi ajattelimme tehdä tällä kertaa ihan suomenkielisen näytelmän.

Mutta ennen kuin ponkaisemme näytelmään, kertokaamme vappua edeltäneiden päivien sekavansotkuisista tapahtumista. 27.4. sunnuntaina menimme perinteiseen yliopiston vappusoutuihin mörkeämaineisen Itä-Tuiran uimarantaan. Haalaripukuisia enemmän ja vähemmän iloisia ja juopuneita ihmisiä siellä riitti koko uimarannan matkalle, niin että olo oli kotoisa kuin kanilla heinähäkissä konsanaan. Janne päätti osallistua Suman joukkueen mukana soutamiseen, mutta Matti taasen angstaili rannalla (tosin tulipahan tuota soudettua viime vuonna, jolloin tuta voitti) mukamas naisissa, mikä nyt taas ei pidä paikkaansa (riippuu tietysti siitä, että ketkä nyt lasketaan naisiksi). Tosin rannallakin riitti hassuja ihmisiä jututettavaksi ja toisaalta oli varsin muikeaa katsella, kun sumalaiset onnistuivat katkaisemaan airon veneestään jo ennen lähtöä. Joukkueen lopullisesta tuloksesta ei ole jäänyt mielikuvia, mutta ainakaan finaaliin he eivät selvinneet, mutta ehkä on parempikin näin.

Jokavuotinen (eli jo kerran aiemmin harrastettu) perinne, eli kyykkäkisaan osallistuminen jäi tällä kertaa välistä aikatauluongelmien vuoksi (eli jo aiemmin mainittujen soutujen naisissa oleskelujen tähden). Vesibussi kierteli perinteiseen tapaansa, ja Antero koetti sen kyytiin kovasti meitä houkutella, mutta päätimme sen sijaan angstailla ja jäädä rannalle ja lopulta jo kotiin lukemaan ”tenttiin”. Valitettavasti soututapahtumasta ei taida olla yhtään valokuvaa todistuskappaleeksi.

28.4. muistaakseni olimme jopa suurinpiirtein suunnitelleet tämänkertaisen vappunäytelmän. Eli olimme toisinsanoen jo ostaneet rekvisiitan. Näytelmähän syntyy toki siinä ohessa sitten kun sitä rupeaa näyttelemään. Tuona päivänä taisimme käydä katsomassa Oulussa tarunomaiseen maineeseen nousseessa Ykän pubissa, jossa kaikkien matkailijoiden on pakko käydä, katsomassa jääkiekko-ottelua Suomi-Slovakia. Jostakin syystä, en nyt muista, että oliko Ykän pubi niin tupasen täynnä, ettemme siellä oikein mahtuneet olemaan. No, joka tapauksessa katsoimme ottelun kuitenkin loppuun Jannen luona. Ja tämähän oli siis se ainoa ottelu noista kisoista jolloin Suomi osasi pelata tiukkaa vastustajaa vastaan.

29.4. oli sikäli hassu päivä, että muistelen että aamusella satoi lunta. No, siitähän keväinen tunnelma vain nousee. Aamulla Masa kävi tyhmyyksissään StoraEnson Oulun tehtailla yliopiston turhien harjoitustöiden takia. Paluumatka tuli muistaakseni suoritettua niinkin nerokkaasti, että matkasin ensin takaisin Kaijonharjulle ja sieltä heti takaisin keskustaan samaa reittiä. No, sama ottaa asiat liikunnan kannalta. Keskustassa oli päivällä menossa erilaisia fuksikisoja (onneksi tällä kertaa emme saaneet ihailla kenenkään jormaa sentään niiden takia) ja kaikkea muuta hässäkkää, muun muassa perinteinen opiskelijat vastaan traktori –köydenvetokisa. Myös ymppiläisten ”merenneitoja” olisi voinut pudottaa köydestä vetämällä veteen, mutta muistaakseni merenneitojen hiukan huonohkon laadukkuuden vuoksi se jäi tällä kertaa väliin.

Illalla hurjistuimme Jannen kanssa ja menimme SOS:siin kekkereihin, joissa sitten kaikenmoisia tuttavia riitti muistaakseni aika reilusti. Musiikki oli vain aivan liian kovalla ja huonoa, paikka liian täynnä ja välillä vähän muutenkin tylsää. Muuten ihan hyvä reissu oli tuo. Erityisesti mieleeni jäi Bubin ylistäminen ja se miten se jotakuta voikin kiukuttaa.

Viimein saapui 30.4. eli vappuaatto, joka sattui tällä kertaa keskiviikolle. Muistelisin, että tuona päivänä taisi aamupäivästä sadella, mutta sepä nyt ei hirveästi haitannut. Ja vilpoinenkin päivä oli, mutta sitäkään en juuri enää muista sen tarkemmin, joten ei se varmaan kovin kylmälle tuntunut jostakin syystä. Katselimme päiväsellä Suomen ja Tshekin välisen ottelun ja valmistelimme rekvisiitat päivän näytöksen Jannen luona.

KUVA1
”Usko nyt, kyllä tämä tekoparta menee ihan aidosta.”

Tämän jälkeen riensimmekin sitten naksuttelevine pyörinemme keskustaan ja kello taisi olla ehkä jotain kuuden luokkaa. Jouduimme näyttelemään heti alussa aivan väkipakolla, kun viime vapusta kovin elävästi mieleen jääneet samix-tytöt pakottivat meidät näyttelemään jo legendaariseksi muodostuneessa paikassa, eli Stockmannia ja McDonald’sia vastapäätä milteipä Rotuaarin keskustassa, Oulun parhaalla liikepaikalla siis. Emmehän me nyt sentään mitään kinkkuteatteria sentään ole perustaneet, joten paikkakin on teatterin arvon mukainen. Tällä paikalla muistaakseni kohtasimme myös jonkun kolmekymppisen patun, joka tuntui keskittyneen kaksitoistavuotiaiden tyttöjen iskemiseen. Seuraava kuva onkin ensimmäisestä näytöksestä (muistaakseni).

KUVA2
”Korkea polviasento ja aseet ojossa... ei kun.”

Tällä kertaa olimme panostaneet jopa rekvisiittaankin ehkä vähän enemmän kuin viime kerralla (mikäli se nyt siis on suinkin mahdollista), minkä voi melkeinpä jo nähdä kuvastakin. Huvittavaa oli muuten se, että tienasimme rahaa muistaakseni nelisen euroa ennen kuin ehdimme esittää näytelmäämme kertaakaan. Ilmeisesti meille maksettiin siitä, ettei sitä tarvitsisi katsoa. Tai sitten maksaja oli puolituttu. Tai sitten maksaja oli jurrissa. Todennäköisin selitys on kaikkien näiden yhdistelmä. Tämänkertaisen vappunäytelmämme nimi oli Waarit wauhdissa wappuna ja se kertoi luonnollisestikin kahdesta vanhasta patusta, jotka päättivät lähteä vanhainkodista Oulun keskustaan iskemään naisia, kun edellisestä kerrasta oli jo vierähtänyt vähän aikaa (mitä sieltä viisikymmentäluvulta nyt kertyy).

KUVA3
”Kyllähän sen vanhainkodin Gertrudenkin kanssa on ihan kiva painiskella, mutta alakaahan se jo olla vähän ikävä sikäli ettei se enää näe minne se kusasee.”

Patut olivat luonnollisestikin ajastaan hiukan jäljessä ja niinpä he päätyivät kokeilemaan myös tätä nuorison suuruutuutta disco-hippiä, jolla tavoitteena oli toki iskeä kaikki nuoret naiset. Waarien oli vain hiukan hankala edeltä käsittää sitä, etteivät nuorisonkaan iskukeinot niitä kaikkein helpompia ole; lökäpöksymäisessä liikkumisessa ja kommunikoinnissa on tietyt omat rajoitteensa ja lisäksi pipo estää näkyvyyttä kovinkin pahasti.

KUVA4
”- Mutta eihän näin näekään yhtään mitään!
- Sehän juuri onkin tarkoitus. Jos nainen onkin huononnäköinen, niin sitä ei huomaa.”

Vanhoina sitkeinä sisseinä eivät patut kuitenkaan noin helposti lannistu pienistä vastoinkäymisistä vaan päättivät vielä jatkaa ryyppäämällä, laulamalla ja runoja lausumalla. Onnellinen loppuratkaisukin näytelmälle muistaakseni saatiin. Näytelmä itsessään poimuili hiukan kerrasta riippuen ja improvisaation tulokset taisivat joskus yllättää vastanäyttelijän. Näytelmää esitimme lukuisia kertoja etenkin Rotuaarin tuntumassa mitä moninaisimmalla yleisölle; oli umpijurrissa olevia baariinmeinjöitä ja tylsänvakavia teinejä. Rahaakin kertyi niin, että taskut suorastaan pullistelivat (siis rahasta). Kokonaisuudessaan tienasimme ihan helvetisti, elikkä… Välissä kävimme myös pelailemassa Miloussa Trivivialia Jorma-säännöillä Anteron ja Krissen kanssa. Tosin rehellisesti pelannutta Anteron ja Masan joukkuetta yritti toinen nimeltämainitsematon joukkue kusettaa koko ajan.

KUVA5
”Sittis menestyksensä huipulla kerjäämässä suosionosoitusta mesenaatiltaan.”

Muutakin menestystä toki saavutimme ja ainakin lähtemättömän maineen monen mieliin. Loppuillasta kohtasimme muistaakseni myös viimevuotiset suurimmat ihailijamme eli tiinaxit. Heille näyttelimme uuden näytelmämme lisäksi myös kankeasta muististamme viimevuotisen Glada finska vappenimmekin. Jotakin uuden näytelmämme huikeasta tasosta epäilemättä todistaa lausahdus: ”Oli tämä parempi kuin se viimevuotinen.” Tällaista pyyteetöntä ylistystä harvoin kuulee enää nykypäivien latteista teatteriesityksistä.

KUVA 6
”Innokas ja loppumaton fanilauma odottaa nimikirjoituksia Sittikseltä torin rannassa.”

Oulun aina niin ihanaisessa mustuvassa sellulle vivahteikkaasti tuoksuvassa yössä tyydyimme sitten viimein keräämäämme rahansaaliiseen ja keskityimme hauskuttamaan teinityttö - eivätpähän muut meistä luonnollisesti olisi välittäneetkään. Lopuksi sihnauttelimme Bisketissä ja karkasimme sitten kotiin kovin levottomaksi käyneen kaupungin halki. Kello oli jo melkoisen paljon, niin paljon ainakin että seuraavana aamuna nukutti kovasti, sen muistan, ja äänikin oli osin jonnekin kadonnut. Aivan kuin joku olisi laulanut minun kurkullani kovin kylmässä ilmassa.

Vappupäivä rajoittuikin sitten ihan rauhalliseen keskustassa tassuteluun, ihmisten kanssa jutusteluun siellä, teekkaritorvien mölinän kuunteluun sekä itsetuhoiseen Selman pizzerian pizzan syöntiin.

Sellainen oli viime vappu Sittis-silmin. Teiltä muilta nyt on toki turha mitään vappureportaaseja odottaakaan, kun ette kuitenkaan enää mitään siitä muista (ettekä vapustakaan).

Gatuteatern Sittiksen puolesta raapustellut Masa