Suunta suosittelee
1. Juurihoito
Tässä touhussa riittää viehätystä
pidemmäksi aikaa ja monen monituiseksi käyntikerraksi.
Tavalliseen paikkaukseen verrattuna näkee paljon
jännempiä instrumentteja ja kiehtovia toimenpiteitä
niin paljon, että koko prosessin jälkeen on
jo melkein hammaslääketieteen lisensiaatti,
aivan varmasti.
2. Maksalaatikko
Maksalaatikko on halpuutensa (1 erkki per laatikko)
ansiosta opiskelijan perusmuonaa. Lisäksi se monipuolisena
eväksenä (onhan siinä sekä maksaa
että riisiä) kattaa melkein koko ruokaympyrän
– tai oikeammin voisi puhua ruokasuorakulmiosta
– ravinnontarvevaatimukset ainakin ennen kuin
keripukki iskee.
3. Alkoholiton olut
Kokemus on hassu, kun tutun maun jälkeen ei olo
muutukaan mitenkään. Tämä on oikeasti
paljon jännempää juomaa kuin tavallinen
versio.
4. Pikku-G
Tai ”pikku-dzii” kuten kaverin nimi lausutaan
ammattipiireissä. Eihän satatuhatta teinityttöä
ja enemmälti myytyjä levyjä voi olla
väärässä. Lisäksi huvitusta
kauppareissuunsa saa siitä, kun kaksi juuri kävelemään
oppinutta nassikkaa hoilaa ”me ollaan nuoriso,
me ollaan tulevaisuus” lökäpöksyissänsä
ennen menoaan syljeskelemään kioskin eteisen
lattialle.
Virallisesti perseestä
1. Johnny Deppin elokuvat
Hei, kuka nyt oikeasti tahtoo nähdä jätkän
vain nyyhkyttävän joka elokuvassa? Niin..
no tytöt tietysti. Okei, ne on sitten ihan yhtä
hyviä kuin Jane Austenin kirjojen pohjalta tehdyt
sangen laadukkaat elokuvat.
2. Kirnupiimä
Tavallista piimää juo sentään ilokseen,
mutta kirnupiimän imelänäitelä jälkimaku
maistuu niin ihanaisen raikkaana suussa loppupäivän,
että sitä tekisi melkein mieli huuhdella oksennuksella.
3. Nysvämäisen
hiljainen radio
Bussissa vekkulimaisen hiljaa soiva radio on matkustajan
paras riemunaihe: ärsyttävästä ininästä
ei pysty erottamaan, että mikä biisi on menossa,
mutta kuitenkin se onnistuu sopivasti hankaloittamaan
matkan aikana levyttämistä.