Hieman suhteitani hyväksikäyttäen olen saanut käsiini eräiden Kulttuuriyhdistys Osviitta ry:n jäsenten ensimmäisellä luokalla kirjoittamia kouluaineita. Oppilaiden tehtävänä oli kirjoittaa vanha tuttu Punahilkka-satu siten kuin he sen muistivat.

Tässä on aluksi Mukan aine.

Elipä kerran kauan sitten metsässä eräs äiti tyttärensä kanssa. Äiti oli ahkera vasemmistolainen työtön, mutta törkeä valtion riistovalta oli vienyt hänen omaisuutensa. Siksi hän joutui asumaan sossun rahoilla pikkuisessa mökissä. Tytär taas oli vahva vasemmistoaatteen kannattaja, siksi häntä sanottiinkin Punahilkaksi. Eräänä päivänä äiti sanoi Punahilkalle
- ”Otapa tästä viinaa ja kannabista ja käy viemässä ne mummollemme. Hän on sairastanut ja tämä varmaan piristäisi”.
- ”Vittu mä mihinkään lähe!”, ärähti Punahilkka. ”Valtiovallan pitäisi tarjota ilmaiset kuljetuspalvelut tällaisiin tapauksiin”
- ”Niin” myönsi äiti, ”mutta ajattelepa hyviä puolia. Kävellessä voit ottaa hallintaasi metsän alueita ja kerätä sitten veroja muilta asukkailta.”
- ”Se on kyllä totta” tuumasi Punahilkka, ”ehkäpä minusta tulee isona koko maan valistunut diktaattori!”
Niin sanoen Punahilkka lähti matkaan. Kotvan matkaa metsässä kuljettuaan häntä vastaan tuli kuitenkin porvari.
- ”Mihinkäs sinä olet matkalla?” Porvari kysyi
- ”Vien tässä hieman viinaa ja pilveä mummolleni, hän asuu tuolla metsän toisella laidalla.”
- ”Vai niin”, ihmetteli porvari, ”etkös tiedä että tuo on laissa kiellettyä?”
- ”Vitut oo! Tämä on vain kansalaistottelemattomuutta” selitti Punahilkka
- ”Taidanpa käydä vähän puhumassa mummollesi” sanoi Porvari ja lähti juoksemaan kovaa vauhtia kohti mummolaa.
Punahilkka ei ollut kova urheilija, koska urheilu on tyhmää eikä sitä pidä tukea, mutta silti hän pääsi viimein perille. Hän koputti oveen:
- ”Mummo, oletko siellä?” Punahilkka huusi.
- ”Olen toki” kuului sisältä ”astu toki sisään.”
Punahilkka meni sisälle.
- ”Mutta mummo” Punahilkka ihmetteli, ”kuinka sinulla on noin suuri suu?”
- ”Jotta voisin paremmin syödä sinut” vastasi mummoksi pukeutunut porvari ja nielaisi Punahilkan. Porvarit näet syövät tavallisia ihmisiä.
Läheisessä metsässä oli kuitenkin eräs luonnonsuojelija syömässä puiden lehtiä. Hän kuuli mökistä Punahilkan huudon ja riensi avuksi. Luonnonsuojelija oli aika kova jätkä, ja niin hän tuikkasi porvarin kahtia. Ja niin Punahilkka ja mummo polttelevat pilveä onnellisesti vielä tänäänkin. Sen pituinen se.

Tähän malliin taas tarinoi Varjo jr.

Olipa kerran eräässä metsässä mökki. Se oli aika pieni, mutta kodikas, ja se mökkikin oli pieni. Mökissä asui Punahilkka ja sen äiti, joka oli myös Punahilkan äiti. Eräänä päivänä äiti sanoi Punahilkalle:
- ”Otapa tästä vähän pikkuleipiä ja kaljaa ja vie ne mummollemme. Se asuu tuolla metsän toisella laidalla.”
- ”Niin niin mutta missäs mummo asuu? Ja vienkö minä myös nuo pikkuleivät ja kaljat mummolle?” ihmetteli Punahilkka.
Viimein Punahilkka kuitenkin ymmärsi ja lähti matkaan. Punahilkka oli kova kävelemään ja se kävi häneltä nopeasti, niin kuin myös käveleminen. Kotvan matkaa kuljettuaan Punahilkkaa vastaan jolkotteli susi.
- ”Minnekäs sinä olet matkalla?” kysyi susi Punahilkalta
- ”Vien tässä hieman syötävää ja juotavaa isoäidilleni, koska se on kipeänä”
- ”Vai niin, onkos isoäitisikin kipeänä?” kysyi susi. ”Minäkin voisin oikeastaan käydä tapaamassa häntä taas. Hän ilahtuisi siitä varmasti.”
- ”Varmasti”, myönsi Punahilkka, ”mutta en tiedä ilahtuisiko hän sinun tapaamisestasi.”
Niin susi juoksi nopeasti metsän siimekseen ja Punahilkka jatkoi matkaansa. Eipä aikaakaan kun hän jo saapui mummon mökin ovelle. Hän koputti oveen:
- ”Mummo, oletko siellä” hän huusi
- ”Ei, olen täällä mökissä” kuului mummon ääni.
Punahilkka meni sisään, siis sinne mökkiin.
- ”Mutta mummo, kuinka sinulla on noin suuri suu?”
- ”Se on suuri, jotta voisin paremmin syödä sinut”
- ”En minä siitä puhunut vaan suustasi”, ehätti Punahilkka sanomaan, mutta mummoksi pukeutunut susi söi hänet.
Tässä lopussa sen yhen halonhakkaajan pitäisi tulla pelastamaan ne, mutta se oli varmaan sammunut johonkin. Sen pituinen se. Ja tämä satu.

Sitten Veijalaisen versio

Olipa kerran eräässä metsässä pieni mökki. Mökissä asui Punahilkka äitinsä kanssa, eli he olivat selvästi lesboja. Eräänä päivänä äiti sanoi Punahilkalle
- ”Otapa tästä siideriä ja pullia ja vie ne isoäidillemme. Hän on sairastunut ja hänellä voi olla nälkä:” Tytöt katsos eivät osaa juoda kaljaa koska he ovat limaisia ja siksi äiti antoi Punahilkalle siideriä.
- ”Voinpa viedäkin” myöntyi Punahilkka. ”Mutta etkö samalla voisi viedä minua autolla, olisi paljon nopeampaa.
- ”Höpsis, tiedäthän sinä ettemme me naiset osaa ajaa autolla.”
Niin Punahilkka lähti kävellen matkaan metsän halki. Koska Punahilkka oli tyttö, hänen avaruudenhahmottamiskykynsä ja motoriikkansa oli huono, siksipä hän eksyi metsässä eräälle syrjäiselle polulle. Siellä häntä vastaan tuli neekeri
- ”Mihinkäs sinä olet matkalla?” neekeri kysyi
- ”Vien tässä vain hieman syötävää ja juotavaa mummolleni, joka asuu tuolla metsän toisella laidalla.”
- ”Vai niin, kypsää lihaa siis” ajatteli neekeri mutta ei sanonutkaan sitä ääneen. Sen sijaan hän tuumasi vain ”Minäkin taidan käydä tapaamassa mummoasi.”
Niin sanoen neekeri juoksi äkkiä metsän pimentoon, sillä savannilla kasvaneet villieläimet liikkuvat nopeasti. Punahilkka jatkoi matkaansa, ja saapui viimein mummon ovelle.
- ”Oletko mummo siellä?” huusi Punahilkka ovelta
- ”Olen toki. Tulehan sisään tyttöseni.”
- ”Mutta mummo”, Punahilkka ihmetteli, ”kuinka sinulla on noin suuret huulet”
- ”Koska olen oikeasti neekeri” vastasi mummoksi naamioitunut neekeri ja söi Punahilkan. Neekerit näet syövät ihmisiä.
Sattuipa ohi kulkemaan kuitenkin eräs halonhakkaaja joka huomasi neekerin. Halonhakkaaja otti kirveen ja pilkkoi neekerin ja talloi palaset maahan. Yllättäen sen vatsan sisältä löytyivät myös mummo ja Punahilkka elävinä.
- ”Kiitos kun autoit meitä” sanoi Punahilkka
- ”No ei siinä mitään, ei ollut kyllä tarkoitus” vastasi halonhakkaaja.
Sen pituinen se.

Näin taas sadun muisti Pate

Olipa kerran eräässä metsässä mökki, jossa asuivat äiti ja Punahilkka. Punahilkan äiti oli taitava lääkäri. Tai no oikeastaan se oli opiskellut lääkäriksi vain vuoden, mutta tiesi silti asioista paremmin kuin oikeat lääkärit. Eräänä päivänä äiti sanoi Punahilkalle:
- ”Otapa tämä kori ja käy viemässä se mummollemme. Hän sairastaa joko astmaa tai pesuaineallergiaa ja hän varmaan piristyy.”
- ”No se.” vastasi Punahilkka. ”Vasussa on varmaankin kahvia ja pikkuleipiä.”
- ”No hm. Luuletko että mummomme olisi joku pumpulissa kelluva hedonisti? Korissa on tietenkin ruoska ja lasinsiruja, joilla mummo voi rankaista itseään. Ja tietysti makkaraperunoita ilman perunoita.”
- ”No sanperi”, tuumasi Punahilkka ”Sitten en kyllä mene!”
- ”Hyvä että alamme lähestyä konsensusta” vastasi äiti ja niin Punahilkka lähti matkaan.
Punahilkka kävi hakemassa varastosta sauvat ja lähti kävelemään metsän halki. Hän ei ollut koskaan käynyt mummon luona, mutta osasi aivan varmasti reitin. Niinpä Punahilkka päätti oikaista erään männistön kautta. Siellä häntä vastaan tallusteli susihukka.
- ”Mihinkäs sinä tyttönen olet menossa?” susi kysyi.
- ”No hm. Menen tietysti mummon luokse. Hän kärsii astmasta, joka on muuten latinaksi cunnus lingua errare est.”
- ”No se. Voisin minäkin käydä tapaamassa mummoasi. Se on kyllä moraalitonta, mutta kaipa se tämän kerran käy.”
Niin susi juoksi metsään ja Punahilkka jatkoi matkaansa. Eipä aikaakaan kun hän jo saapui mummon ovelle. Hän koputti oveen
- ”Mummo, oletko siellä” hän huusi
- ”Mitä?”
- ”Mummo, oletko siellä” hän huusi
- ”Mitä?”
- ”Mummo, oletko siellä” hän huusi
- ”Hm. No sanperi!”
Niin Punahilkka meni sisälle.
- ”Mutta mummo, miksi sinun takkisi näyttää noin oudolta”; Punahilkka kysyi
- ”Koska olen kääntänyt sen” vastasi mummoksi pukeutunut susi ja hotkaisi Punahilkan suuhunsa.
Sattuipa paikalle eräs lääkäri. Hän oli hyvä ja pyyteetöntä työtä tekevä kirurgi, joka välitti toisten humanitäärisestä hädästä. Niinpä hän leikkasi suden vatsan halki ja pelasti mummon ja Punahilkan.
- ”Kiitoksia”, sanoi Punahilkka, ”Voisimmeko korvata tämän sinulle jotenkin”
- ”No pakko kait se on”, vastasi lääkäri, ”maksakaa nyt aluksi vaikka miljoona.”
Sen pituinen se.