Ministeri Max Jakobson selvitti hiljattain suhtautumistaan Nato-jäsenyyteen (Lapin Kansa 31.8). Haastattelussa hän totesi mahdollisen jäsenyyden olevan nykyisellään enemmän poliittinen kuin ratkaisevan tärkeä turvallisuuspoliittinen kysymys. Jakobson perustelee kantaansa Suomen EU-jäsenyydellä ja mittavalla yhteistyöllä Naton kanssa. Ulkopolitiikan konkarina hänen näkemyksiään pidetään korkeassa arvossa.

Vaikka Nato-jäsenyys olisikin vain poliittinen kysymys, kyse on kuitenkin merkittävästä ja kauaskantoisesta ratkaisusta. Historiallisesti valtiot liittoutuvat jotakin yhteistä uhkaa vastaan. Tärkeää on kysyä, mitä niistä Nato Suomen kohdalta poistaisi ja mitä toisi mukanaan.

Neuvostoliiton hajottua Nato oli kymmenen vuotta tuuliajolla etsien itselleen tehtävää. Nyt Yhdysvaltojen terrorismin vastaisen sodan myötä se on jälleen löytymässä. Kuitenkin keskustelu Nato-jäsenyydestä tuntuu jääneen noihin yli 10 vuoden takaisiin tunnelmiin, kuten Jakobson aiheellisesti huomauttaakin. Kuitenkaan suursota ei ole ainoa turvallisuuspoliittinen uhka Suomelle ja suomalaisille. Kansainvälinen rikollisuus ja terrorismi ovat merkittävämpiä tulevaisuuden vaaratekijöitä kotimaassa ja ulkomailla.

Yhdysvaltain nykyinen ”ristiretki” islamilaiseen maailmaan on entisestään huonontanut Naton heikkoa kansainvälistä mainetta. Sotilasliitto nähdäänkin perustellusti Yhdysvaltain työrukkasena omien etujen ajamiseen. Täten jäsenyys vaikuttaisi merkittävästi esimerkiksi suhtautumiseen suomalaisiin rauhanturvaajiin ja muihin kriisialueiden toimijoihin. Käytännössä kyse olisi nykyisen positiivisen maineen heittämisestä romukoppaan.

Jakobson piti haastattelussa tärkeimpänä kysymystä, haluaako Suomi olla mukana vaikuttamassa sotilasliiton päätöksentekoon. Pienen maan vaikutusvalta Natossa jäänee kuitenkin reaalipolitiikassa merkityksettömäksi. Edellisistä syistä pelkäämmekin Suomen tekevän itselleen karhunpalveluksen valitessaan liittolaisekseen Yhdysvallat.

Nato-ratkaisu noussee ajankohtaiseksi seuraavan vaalikauden aikana. Toimivan parlamentarismin nimissä olisi johtavia poliitikkoja kehotettava tuomaan näkemyksensä ja niiden perustelut julkisuuteen ajoissa ennen kevään vaaleja. Äänestäjillä on oltava oikeus tietää ehdokkaiden Nato-kanta, ja tehdä siitä omat johtopäätöksensä.

Matti Junkkarinen, Lauri Pautola, Jukka Torikka ja Tuomas Värjö