Gatuteatern Sittiksen omat supersivut

 

Gatuteatern Sittis on Oulussa perustettu, muun muassa maailman parhaaksikin valittu teatteri. Sittis perustettiin Oulussa keväällä 2002 ja sen jälkeen se on ilahduttanut suuresti yhdistysväkeä ja niittänyt legendaarista mainetta kadunmiestenkin keskuudessa. Sittiksen hienostuneissa performansseissa on tiettyä omaperäisyyttä, joka erottaa sen kaikesta muusta tehdystä taiteesta. Eräs Sittiksen hämmästyttävimpiä piireitä on se, että lukuisista esityksistään huolimatta sitä on vain kerran pyydetty esiintymään. Tässä mielessä Sittis onkin harvinaisen oma-aloitteinen ryhmittymä, joka on aina osannut haistella sen, mitä yleisö oikeasti haluaa.

Nimestään huolimatta Gatuteatern Sittis on tehnyt katuteatterin lisäksi myös muun muassa nukketeatteriesityksiä, lukuisia elokuvia, kuunnelmia ja oikeata teatteria. Tällä sivustolla on pieniä näytteitä Sittiksen touhuiluista.

 
Sittiksen kuunnelmia:
Jeesus Sittiksen vieraana
Sittis ottaa selvää pienten kuntien hyvinvoinnista
Taiteilija Simeoni Tropiikkipuun haastattelu
Haastattelussa festareiden tärkein työntekijä
Esittelyssä uusi kuntoilulaite
Sittis testaa opintotuen hakemista
 
Kuvia Sittiksen esityksistä:
Sittiksen ihka ensimmäinen esiintyminen, meneillään Klara Finska vappen Oulun keskustassa.

Juhlinnan lopputulos oli odotettavissa

 

Gatuteatern Sittis selvittelee totuutta Raamatusta. Kuvassa Nooa suhtautuu epäileväisen oloisesti arkkinsa mittasuhteisiin.

Daavid (oik.) ja Goljat kuuluisan kaksintaistelunsa melskeessä. Taisi Daavid hieman värittää kertomusta historiankirjaa varten.


Jeesus (vas.) esittelee uutuustuotteitaan, joilla on tarkoitus valloittaa maailma.

Alla Sittiksen Osviitta-aiheinen Taru tupakan merrasta nukketeatteri vauhdissa. Salaisessa neuvonpidossa velho Tuomdalf (vas.), hobitti Fromppainen (kesk.) ja tämän toveri Maswais
.

Varmasti oikeissakin nukketeattereissa joudutaan välillä etsimään nukkeja lattialta kesken esityksen.

Sittiksen historiallinen tilattu esitys Laurin häissä kesällä 2005. Vanhatpojat pohdiskelevat keinoja löytää viihdyttäjiä elämänsä iltaan

Vanhukset päättävät lähteä naisiin nuoruutensa keinojen avustuksella. Puukko ja viinapullo on jo kaivettu esiin.

 
© 2006 Kulttuuriyhdistys Suunta ry